blank

blank
blankblank

Auranmaan Uutiset, 1980
ei mainintaa toimittajasta, luultavasti Heikki Tähkäpää

Toivo Johannes Anttila

MONITOIMIMIES AURASTA

Toivo Johannes Anttila täyttää 70 vuotta.  On syytä hieman tutkailla näin syntymäpäivän aikoihin hänen elämänvaiheitaan ja tekojaan.  Siispä menimme Topia katsomaan.  Hän asuu Aurassa hieman syrjässä keskustasta.  Paikka on rauhallinen ja inspiroiva.  Hän asuu omakotitalon yläkertaa, jossa hänellä on työhuoneet ja asuintila.

Topi on vaatimaton mies.  Itseään vähättelevä mies. Mitä näistä ja muuta vastaavaa sanastoa piirtelee Topin ilmatilaan tauluja katsottaessa.  Niin, ne Topin askaret.  Me voimme lähestyä niitä samalla, kun katselemme vähän Topin elonliikettä täällä eteläisessä Suomessa.

Toivo Johannes Anttila syntyi vuonna 1910 Pöytyällä.  Hän eli vaihtelevan nuoruuden. Kävi kansakoulun ja aloitti itsenäistymisen renkipoikana.  Topilla on kuitenkin kauaskantoisia suunnitelmia.  Vuonna 1933 hän oli päässyt tulevaisuuden kaavailuissaan niin pitkälle, että hakeutui Turun Taideyhdistyksen Piirustuskouluun oppilaaksi.  Leivänkiinnikkeeksi Topi toimi viilarina.  Yhden lukukauden opiskeltuaan Topi huomasi, että raha on hupaa.  Niin hän päätti pitää opiskelusta eräänlaisen sapattivuoden.  Vuonna 1935 hän meni uudelleen Piirustuskouluun ja sai päästötodistuksen 1939.  Sen opiskelun välivuoden Topi hääräsi nahkatehtaalla.

Taiteilijamatrikkeli, jossa on Topin nuoruudenkuva, kertoo seuraavaa.  Toivo Anttila on käynyt Turun Taideyhdistyksen Piirustuskoulun.  Hän on asetelma-, henkilö-, maisema- ja   sisäkuvamaalari sekä graafikko (etsaus).  Teoksia esillä ensi  kerran Turussa 1936.  Osallistunut suomalaisen grafiikan näyttelyyn Lontoossa 1938.  Ragnar Ungern toimi Topin opiskeluaikana Turun Taideyhdistyksen Piirustuskoulun rehtorina.  Häneltä Topi sanoo saaneensa paljon vaikutteita.  Muina opettajina olivat Schalin, Holmqvist, Henriksson.

Topi ajatteli, että ei maalaustaiteella elä, mutta sitä voi harrastaa.  Siispä hän meni ASA-radioon töihin taideopinnot päätettyään.

Sodan vuodet tulivat väliin ja sekoittivat Toivonkin elämänkeitosta, kuten kaikkien muidenkin tuohon aikaan.

Sodan jälkeen Toivo meni vielä ASA-radioon töihin, mutta hän otti aina pieniä pausseja ja kokeili maalaushommia.  Lopulta hän päätti pitää oman näyttelyn.  Näyttelykaverikseen hän pyysi Rauno Lammelan.  Vuosi oli 1948.  Näin kertovat tuosta näyttelystä sen aikaiset lehtiarvostelut.

Irmelin-taidehallissa avattiin sunnuntaina auralaisen Toivo Anttilan ja turkulaisen Rauno Lammelan maalausten näyttely.  Näyttelyssä on 26 Anttilan ja 17 Lammelan työtä.  Yleisvaikutelma näyttelyssä on myönteinen.  Toivo Anttilan töissä on väriä ja elämää.  Tosin niissä ei vielä ole kaikkia kypsän taiteen tunnuksia, mutta ne osoittavat , että Anttilasta saadaan vielä tulevaisuudessa kuulla paljon.

Eräs kriitikko kirjoittaa, että T. Anttilan teoksissa on osaltaan primitiivinen leima ja sellaisenaan se varmasti läheltä kuvastaa myös tekijän oleellisinta panosta.  Hänen väreissään on voimakkaita väritehostuksia, osaksi rajujenkin vastakohtien vuorottelua. Kritiikki vuoden 1948 näyttelystä kertoo, että Anttilalla on vahva tulevaisuus maalarina.

Niin alkoi Toivon taiteilijantaival. Hän maalasi, mutta maalaaminen tahtoi kuitenkin jäädä sivuseikaksi.  Hän hankki pääasiallisen elantonsa työskentelemällä eri tuotantolaitoksissa.  Oskari tuomi, Raision Vehnä ja Jousi olivat hänen jokapäiväisen toimeentulonsa tukipilarit.

Toisesta harrastuksesta kasvoi kuitenkin Toivo Anttilan pääasiallinen ammatti.  Nimittäin valokuvauksesta.  Hänellä oli kamera jo rippikouluaikana.  Hän näki eri kuvaajien otoksia ja totesi ne perin heikoiksi.  Hän ajatteli, että parempiakin voisi tehdä.  Ei hän valokuvaukseen kerralla heittäytynyt.  Kun tuli tiedoksi, että Anttilan Topi ottaa mukavia kuvia niin tilaukset alkoivat tipahdella yhä nopeampaan tahtiin.  Vähitellen ajautumalla Topi sitten huomasi olevansa valokuvaaja.  Tässä ammatissa hän toimi suurin piirtein 25 vuotta.  Ei taida olla Aurassa eikä liioin lähikunnissakaan tapahtumaa, jota Topi ei olisi joutunut kamerallaan tallentamaan.  Vihkikuvia, rippikuvia, tunnelmia.  Kaikkea elämään liittyvää.

Topi on toimen mies.  Hän totesi, että kaitafilmaaminen voisi olla kiinnostava taiteenlaji.  Niinpä hän ollessaan Turun Kameroiden yhdistyksen kokouksessa kuuli, että on perusteilla sellainen kerho kuin Kaitaelokuvaajat.  Tämä tapahtui 1954.  Hänellä ei ollut minkäänlaista tietoa kaitafilmaamisesta, mutta sellaisen päätöksen hän teki, että lähtee leikkiin mukaan.  Niinpä Topista tuli Turun Kaitaelokuvaajien perustajajäsen.  Kaitafilmaus on vienyt sittemmin Topin vapaa-ajasta runsaan osan.  Hän sanoo kuitenkin, että saadakseen harrasteesta jotain, sille täytyy antaa myös itsensä mahdollisimman täysipainoisesti.  Tämä harrastus on kantanut hedelmää.  Topin kaitaelokuva ”Lastuja” tuli toiseksi Turun ja Tampereen kaitafilmaajien mittelössä.  Tämä tapahtui kuluvan syksyn (1980) filmitapahtumassa.

Tänä päivänä Topi on vapaa eläjä.  Hän on ollut jo viisi vuotta eläkkeellä leipätyöstään valokuvaajana.  Topille tuntuu elämä hymyilevän.  Tuolle vipeltäjälle.  Topi kertoo, että maailmantahko on jo muovannut liiat säröt ajatusmaailmasta.  Veitikka silmäkulmassa hän jutustelee olevansa väliinputoaja.  Apurahoissa meinaan.

Taiteilijataipaleen alkuaikoina saivat vanhat ja kokeneet mestarit apurahoja.  Nyt niitä saavat nuoret.  Ei Topi katkerana juttele.  Päinvastoin.  Hän on hyvillään siitä, että nuoria taiteenharrastajia kannustetaan nyt noinkin voimakkaasti.  Topi jutustelee paljon.  Hänet näkee tapahtumassa kuin tapahtumassa.  Missä jotakin kultturellia tapahtuu, siellä erottaa myös Topin harmahtavan tukan.  Jos ei erota tukkaa ja miestä, niin kuulee äänen.  Topilla on kyltymätön halu oppia aina vain uutta.
Sen vuoksi tuntuu oudolta, että hän täyttää pian 70 vuotta.  Hän kiistää jyrkästi syntymäpäivänsä vieton. Ei. Mutta näyttelyn hän pitää.  Auran kunnantalolle hän sen asettaa.  Itsenäisyyspäivänä ovat avajaiset.  Tämä Topin lukemattomille ystäville tiedoksi.  Topi on monipuolinen mies.  Hän rakastaa luontoa.  Suojelee sitä parhaansa mukaan.  Mitä Topi yleensä tarvitsee, hän tekee sen itse.

Eräässä nurkassa on sorvi, jossa Topi on valmistanut lukuisat metallitarvikkeensa.  Koko huoneisto on Topin kädentuotteiden leimaama.  Tällä hetkellä hän maalaa ja valmistelee juhlanäyttelyään.

Veitikka silmäkulmassa hän sanoo, että hänellä on alhainen elintaso, mutta melkoinen elämisentaso.  Moniulotteinen mies tuo Topi, jonka seurassa aika lentää.

blankblank

   

© 2006 Auran Virtuaalimuseo - Sivuston toteutus Trival Oy

blank