blank

blank
blankblank

Arvokas paikallisen kulttuurihistorian perintö

Perunkirjoitus oli pidetty jo kuukausia aikaisemmin, mutta silloin kaikki oli vielä jätetty paikoilleen odottamaan aikaa, jolloin kunta olisi asiassa toimivaltainen. Jo perunkirjoituksen yhteydessä selvisi, että Topin jäämistö oli muun kuin luovan toiminnan osalta todella niukka. Kodissa oli vain se, mikä oli ollut  tarpeellista kuvauksen, filmauksen, maalauksen tai grafiikan teon kannalta.  Valmiita kehystettyjä grafiikan töitä oli kymmenkunta, grafiikan lehtiä muutama kymmen, öljyväritöitä alle kymmenen.  Topi oli panostanut vain siihen, mikä oli hänen taiteensa ja työnsä kannalta tärkeää. Erilaisia taide- ja kuvausalan lehtien vuosikertoja, taidekirjoja, näyttelyluetteloita, ex libriksiä, julisteita ja mainoksia oli kaapeissa, hyllyillä ja laatikoissa.  Valokuvia ja filmejä. Niihin oli talletettu auralaista historiaa ja kulttuurihistoriaa monen vuosikymmenen varrelta. .Juuri tämä tekee Topin perinnöstä auralaisille arvokkaan..  Materiaali pystyttiin alkuun käymään vain toteavasti  läpi.  Se luetteloitiin manuaalisesti ja siirrettiin talteen uuden kirjaston tiloihin odottamaan jatkokäsittelyä. 

Varoja taiteen esillä pitämiseen

Pienen asunnon ja vähäisen koti-irtaimen myynnistä kertyneet varat talletettiin erilliselle tilille ja niiden käyttö suunnitellaan niin, että auralainen kulttuurielämä voisi saada niistä pitkäaikaisen hyödyn ja ilon. Perintö on arvokas Auran kulttuuritoimelle. Sen turvin voidaan jatkuvasti tuoda esille pienimuotoisia omia näyttelyitä, joihin ei muuten olisi mahdollisuutta.

 


blankblank

   

© 2006 Auran Virtuaalimuseo - Sivuston toteutus Trival Oy

blank