blank

blank
blankblank









NUORUUS









Kuva 1930-luvun Karviasista, missä Topi silloin asui

 

Elämää renkipoikana


Koulu päättyi 1925, isä kuoli. Topin nuoruusvuodet renkinpoikana alkoivat.  Hän muutti Auran Karviasten kylään ja kertoo asiasta näin:

Aleksanteri, Anttilan talon silloinen isäntä,  toimitti minut renkipojaksi Iso-Mattila-nimiseen taloon, jossa palvelin runsaan kuusi vuotta melkein mahapalkalla, joka ei sentään huono ollut. Täysi ylöspito. Polkupyöränkin sentään sain, vaikka rippikoulun vielä lainapyörällä kävinkin.  Kirje sukulaismiehelle.


Iso-Mattilan talo Karviaisissa 1930-luvulla

Kuva Karviaisten kaupasta 1930-luvulla

 

 

Iso-Mattilan renkiajastaan Topi kertoo mukavia tarinoita.  Kiintymys eläimiin ja luontoon tulee niissäkin esiin. Tarina Iso-Mattilan koiran ja hevosen ystävyyssuhteesta ja kaupunkimatkasta:

Ennen kuin kerron lupaamastani Joulun ajasta, en voi olla kertomatta talon koiran ja hevosten ystävyyssuhteesta. Kun oltiin hevosilla liikkeellä metsällä ja pellolla, oli koira aina mukana. Mutta kun me esimerkiksi ilman hevosta kuljimme metsälle ei koira halunnut mukaan. Vielä eräs tuota koiran uskoa hevosta kohtaan kuvaava juttu. Siihen aikaan ajettiin myöskin heiniä Turkuun myytäväksi. Silloin oli nummenmäkeläisillä lehmiä. Kuormat tehtiin päivällä ja iltayöstä lähdettiin ajamaan kohti Turkua aamuksi aikaisin ennen kuin kaupungin väki aloitti työt. Kun matkaa sentään oli 30 kilometriä. Koiraa ei ollut opetettu kuormassa kyytiä ottamaan. Eikä se myöskään koskaan ollut kytkettynä. Se oli muuten saatava jäämään kotiin: panemalla ennen lähtöä ikään kuin arestiin. Mutta se vintiö oppi ajanmittaan iltasella kätkemään itsensä jonnekin ulos. Ei lähdön hetkellä näkynyt missään. Kerrankin huomattiin vasta Liedossa Mäkkylän ahteessa, että se ruskeaturkki pystykorva on mukana. No eihän sitä enää kotiin voinut hätyyttää. Aivan turhaa se olisi ollut. Ehkä monet teistä ovat arvanneetkin, että lähtöpaikka oli Karviaisten Iso-Mattila. No , siellä Turussa hauva ei eronnut hevosesta hetkeksikään. Oli kiinteästi hevosen kuonon lähellä hevosen syödessä heinää. Ehkä se piti hevosen hengityksestä. No, 60 kilometrin urakka nukutti ja piti hiljaisena ainakin puolitoista päivää tämän poloisen ruskeaturkin.  Joulunajan kertomus.

Topin renkiaikana ja vielä paljon myöhemminkin hevosilla oli tärkeä merkitys:

Maatiloilla, silloin kun tulin työelämään, oli hevonen tärkeä vetojuhta. Talossa, jossa palvelin oli 4 hevosta ja lisäksi joskus jollakin tammalla ihastuttava varsakin.  

 

Tiloilla oli monenlaista työtä.  Työtehtäviin tarvittiin paljon väkeä, renkejä, piikoja, talon väkeä.

Kuvassa ojan aurausta

Lantapatterin hajotusta

 

Iso-Mattilan navetassa

Elopellolla 1930

Välillä oli lepohetkiä

Kuva Karviaisten sillalta.  Sillat olivat ennen suosittuka kokoontumispaikkoja

 

Topia kohtasi nuorena vakava sairastuminen

Noin 17-vuotiaana puhkesi umpisuoli. Se oli ensi kerta, kun jouduin sairaalaan Turkuun. Sairaus kesti noin sata päivää. Leikkauspöydällä kaksi kertaa, kuolema lähellä. Hyvin sentään selvisin. Aloin urheilemaan harrastuksena työn ohella.

"Erikoissairaanhoidon" vuodepaikkoja 1930-luvulla

 



Muutto takaisin Auran asemanseudulle

 Ennen kuin menin opiskelemaan Turun Taideyhdistyksen Piirustuskouluun olin siirtynyt toiseen taloon lähelle Auran asemaa maataloustöihin. Palkan edestä.



Auran asemanseudun nuoria lähdössä reellä iltamiin Paattisille.

blankblank

   

© 2006 Auran Virtuaalimuseo - Sivuston toteutus Trival Oy

blank