Jouluajan kertomus
Koska olen syntynyt tähän adventin aikaan otan tämän pakinani alun syntymästäni. En kuitenkaan mitään elämäkertaa tässä ala kertomaan , sillä eihän se ketään kiinnosta eikä minulle varattu aikakaan siihen riittäisi. Pakinani loppupuolella kerron Joulun ajasta nuoruuteni päivinä.
Äitini synnytti minut ollessaan 47-vuotias. Isäni oli paljon vanhempi. Ehkä olin toivottu. Kirkonkirjojen mukaan olen syntynyt 9.12.1910 Venäjän vallan aikana Pöytyällä. Tämäkin kylä, jossa nyt olemme on silloin kuulunut mainittuun pitäjään.
Olemme lähestymässä suuren Vapahtajamme syntymäjuhlaa. Kaikille meille on tunnettua, että Betlehemin tähti johdatti itämaan tietäjät Jeesus-lapsen luo.
Max Wolf Hallein löysi komeetan valokuvaamastaan tähtitaivaan kuvasta 11.9.1909. Mutta vasta seuraavana vuonna 1910 Hallein komeetta oli komeasti näkyvissä eteläisiltä leveysasteilta. Ne, jotka vuonna 1910 näkivät upean pyrstötähden Suomessa eivät kuitenkaan nähneet Halleyta. Saman vuoden tammikuussa ilmestyi taivaalle suuri tammikuun komeetta 1910 I. Se oli poikkeuksellisen kirkas pyrstötähti, joka näkyi päivälläkin lähellä aurinkoa. Sillä oli parhaimmillaan tammikuun lopussa yli 40 asteen pituinen pyrstö. Halleyn komeetta alkoi näkyä paljain silmin vasta myöhemmin keväällä maalis-huhtikuun vaiheilla. Mutta loppukeväällä Suomessa yöt ovat kuitenkin niin valoisia, että Halleyn komeetta ei meiltä katsottuna ollut lainkaan huomiota herättävä näky.
Miksi tämän kerroin. Siksi, että olen mennyttä elämääni ajatellen tullut sellaiseen tulokseen, että olen syntynyt onnellisten tähtien alla, vaikka menetinkin äitini ennen kuin edes kunnolla iitä tunsin ja isäni ennen kuin pääsin ripelle. Olin silloin alle 15-vuotias.
Kansakoulun käytyäni vuonna 1925 aloin omalla työlläni elättämään itseäni. Palvelin lähes seitsemän vuotta samaa isäntäväkeä. Talossa ei ollut tytärtä, joten en palveluksestani voinut pyytää tytärtä vaimokseni. On pitänyt tyytyä elämään poikamiehenäkin rikasta ja suhteellisen laadukasta ja suuremmilta vastuksilta säästynyttä elämää.
Maatiloilla, silloin kun tulin työelämään, oli hevonen tärkeä vetojuhta. Talossa, jossa palvelin oli 4 hevosta ja lisäksi joskus jollakin tammalla ihastuttava varsakin. Silloin oli talven lumilla suuri merkitys varsinkin metsätöiden kannalta, sillä reellä puiden kuljetus oli paljon kätevämpää kuin pyörillä varustetulla ajoneuvolla.
Ennen kuin kerron lupaamastani Joulun ajasta, en voi olla kertomatta talon koiran ja hevosten ystävyyssuhteesta. Kun oltiin hevosilla liikkeellä metsällä ja pellolla, oli koira aina mukana. Mutta kun me esimerkiksi ilman hevosta kuljimme metsälle ei koira halunnut mukaan. Vielä eräs tuota koiran uskoa hevosta kohtaan kuvaava juttu. Siihen aikaan ajettiin myöskin heiniä Turkuun myytäväksi. Silloin oli nummenmäkeläisillä lehmiä. Kuormat tehtiin päivällä ja iltayöstä lähdettiin ajamaan kohti Turkua aamuksi aikaisin ennen kuin kaupungin väki aloitti työt. Kun matkaa sentään oli 30 kilometriä. Koiraa ei ollut opetettu kuormassa kyytiä ottamaan. Eikä se myöskään koskaan ollut kytkettynä. Se oli muuten saatava jäämään kotiin: panemalla ennen lähtöä ikään kuin arestiin. Mutta se vintiö oppi ajanmittaan iltasella kätkemään itsensä jonnekin ulos. Ei lähdön hetkellä näkynyt missään. Kerrankin huomattiin vasta Liedossa Mäkkylän ahteessa, että se ruskeaturkki pystykorva on mukana. No eihän sitä enää kotiin voinut hätyyttää. Aivan turhaa se olisi ollut. Ehkä monet teistä ovat arvanneetkin, että lähtöpaikka oli Karviaisten Iso-Mattila. No , siellä Turussa hauva ei eronnut hevosesta hetkeksikään. Oli kiinteästi hevosen kuonon lähellä hevosen syödessä heinää. Ehkä se piti hevosen hengityksestä. No, 60 kilometrin urakka nukutti ja piti hiljaisena ainakin puolitoista päivää tämän poloisen ruskeaturkin.
No lopultakin tullaan Jouluun. Aaton aattona oli jo ajettu karjanruokaa navetan ylisille. aattoaamuna aikaisin pimeän aikana alkoi tunnelma kohota, kun lähdettiin kauimmaiselta ladolta kahdella hevosella heiniä hakemaan. Laitettiin aisaan helisevä kello. Sehän loi tunnelmaa, kun ei yleensä työajossa tätä kelloa käytetty. Tähän ajoon ja työhön miesten työ aattona melkein jo päättyikin.. Tietenkin hevoset hoidettiin ja ruokittiin tavallista paremmin. Ihmisten kohdalla jouluaaton ateria ja siihen liittyvät tavat eivät ole oleellisesti muuttuneet, joten sivuutan ne. Joulukirkkoonkin mentiin tavallisesti kahdella hevosella, kulkuset tietysti ja reki, jota sanottiin kirkkoreeksi, vaikka sillä käytiin myös vieraisilla. Matkan varrella talojen ikkunoissa loistivat kynttilät. Kulkuset kilisivät. Se oli juhlaa se.
Itse Joulun jumalanpalvelus on minulle merkinnyt näihin päiviin saakka jotain sellaista, että ilman sitä ei Joulu Joululta tunnu.
Kiitos Teille ja Hyvää Joulua kaikille, kun olette jaksaneet kuunnella.