Auranmaan Viikkolehti
Tammikuu 1988
Tauno Tauriainen
BRAHEN GALLERIA ALOITTI VUODEN ANTTILASTA
Tämä tarkoittaa auralaista taiteilijaa Toivo Anttilaa. Hän on nyt Brahen Gallerian näyttelyvieraana. Toisena vieraana siellä on turkulainen taiteilija Olavi Laarni.
Toivo Anttilan tie on tätä nykyä graafinen. Hänen pääasiallinen tekotapansa on kytkeytynyt puupiirroksiin. Se on hyvä. Muistamme Anttilan jo ennestään veistäjänä, joka käytti mielellään puuta materiaalinaan. Myös grafiikan viivasto ja muotokieli elävät puun välityksellä.
Kiviraunio (Louhoksella), jota nuori poika kapuaa, on pehmeydessään hyvin sadunomainen. Sopisi vaikka kuvituspiirrokseksi. Rantakelo nököttää paikallaan vanhana ja arvokkaana tuulenpyörteistä välittämättä. Varekset edustavat nuoruutta kannon päästä tarkkaillessaan. Kettuveljet nuoruuteen kuuluvaa uteliaisuutta ja leikkimielisyyttä. Näihin veijareihin Anttila on saanut ujutettua valokuvan hetken. Näkymä ennen pesäkoloon lukahtamista.
Karapään isännän muotokuvassa on ihmisen monimielisyys. Sen heikkoudet ja lujuudet. Kuvan hahmossa on paljon tutkimatonta ja niin on varmaan ollut mallissakin. Erilaisuutta näillä elinalueilla.
Talviset pienet männyt uhmaavat lunta ja pakkasta ja mielivät kasvaa joskus isoiksi. Herkkä työ. Retuperän lammas on yksinäinen, kuten hökkeli, jonka edessä se tepastelee. Näkeekö talven, vai joutuuko pataan. Surumielisyyttä, arkisuutta, mutta myös leppeää huumoria.
Ristilukki on erilaista Anttilaa. Hän on lähtenyt uusille linjoille, joista linjoista olemme nähneet todisteita ennenkin. Modernimpaa tulkintaa. Lukki ja ihminen. Symboliikkaa tiukoissa viivoissa.
Toivo Anttilan kokoelma on tasainen Merkillistä miten ihminen voi parantua vanhetessaan. Anttilalla on näyttelyssä yhteensä 13 grafiikkaa.
——————————————————————————–
Olavi Laarni on akvarellisti. Saaristoa, kaupungin yksityiskohtia ja pohjoisen hiljaisuutta. Hänen työnsä ovat hauraita, kuten akvarellin perinteisesti kuuluukin olla. Ne ovat viitteellisiä. Tunturin tuntee kuvana, mutta Laarni haluaa antaa siitä myös kokonaisaistimuksen. Se on se, kun sinä seisot erämaassa ja koet olevasi yhtä sen kanssa. Sinä tunnet ja muistat ja kuva on sinulle vain tuntemisen väline.
Laarnin väriasteikko on niukka. Hänen jäsentelynsä on pelkistävä. Tällöin kuvassa on enemmän annettavaa katsojalle.
Laarnin kokoelma käsittää 36 akvarellia. Ne on sijoitettu näyttelytilan alakertaan. Anttila hallitsee yläparvea.
Näyttely on avoinna 14.1.1988 asti ma-pe klo 11.00-18.00. Brahen Galleria on myös mainio kahvipaikka, jossa voi ihailla samalla gallerian omaa taidekokoelmaa.