Auran Kirjasto

Auran kirjastorakennus otettiin käyttöön syksyllä 2003. Kirjaston sijainti aivan kunnan keskustassa, samassa rakennuskompleksissa koulun ja auditorion kanssa ja aivan kauppakeskuksen lähellä, on ihanteellinen.

Auralaiset ovatkin ottaneet kirjaston omakseen. Kirjasto on jo useamman vuoden ajan ollut maan käytetyimpiä kirjastoja asukaslukuun suhteutettuna.

Joulukuun alussa 2017 Auran kirjastossa otettiin käyttöön mahdollisuus omatoimiseen kirjastossa asiointiin palvelukirjaston lisäksi.  Omatoimikirjasto mahdollistaa kirjaston käytön viikon kaikkina päivinä.

Kirjaston toimivat kokoustilat on nimetty taiteilija Toivo Anttilan mukaan. Kirjasto vaalii Toivo Anttlan jättämää perintöä muutoinkin. Taiteilijan tuotanto on luetteloitu ja kuvat taltioitu Auran kirjastotietokantaan, mistä ne ovat kaikkien saavutettavissa. Toivo Anttila toimikunta järjestää vuosittain helmikuussa kirjaston näyttelytilassa Toivo Anttila – aiheisen näyttelyn ”Kuvia Toivon tapaan”. Näyttelyn teemat vaihtelevat. Joinain vuosina toimikunta kutsuu Topin nimikkonäyttelykuukauden ajaksi vierailevia valokuvaajia tai kuvataiteilijoita.