Turun Sanomat 23.12.1994:
KULTTUURI
Puimakoneen kylkeen piirretty kuva
innosti Toivo Anttilan taidekouluun
Kuva Turun Sanomien kuva-arkistosta
Pienen auralaisen rivitalokaksion keittiön ikkunalla joulukaktus on avannut punaisen kruununsa juhlan kunniaksi. Virkattujen pitsiverhojen läpi voi katsella pihamaalla hyppelehtivää harakkaa, joka etsii einettä tai aarretta tiheän kuusiaidan reunustaman ojan pientareelta. Lumettomassa maisemassa on hiljaista alakuloa, jonka katkaisee vain ohi ajavan liikenteenja koulusta palaavien lasten äänet.
Olohuoneen parisataa vuotta vanhassa keinutuolissa istuu 84-vuotias Toivo J. Anttila, jonka titteliksi sopivat yhtä hyvin taidegraafikko, valokuvaaja, kaitafilmaaja ja eläkkeellä oleva metallimies. – Asetan sitten muutamia ehtoja tälle haastattelulle, Anttila sanoo kättelyssä tulijoille. Toivo Anttila alkoi varoa julkisuutta sen jälkeen, kun hänen näyttelytyönsä joutuivat Aurassa ilkivallan kohteeksi. Hän näyttää paria maalaustaan, jotka on viillelty pahoin. Yksi saatiin korjatuksi niin hyvin, että se ripustettiin paikallisen ruokalan seinälle. – Pahantekijöitä on nykyisin maalla siinä kuin kaupungeissakin. Mihinkään ei enää voi luottaa, Toivo J. Anttila sanoo. Toisaalta hän ei pidä kovin väliä sillä, jos vanha polkupyörä seisookin lukitsemattomana ulko-oven suussa.
Ei yksin taiteesta
Turun piirustuskoulussa vuosina 1933 – 37 opiskellut Anttila ei pidä itseään varsinaisen taiteilijana. Ei sittenkään, vaikka hänet on kelpuutettu taiteilijamatrikkeliin, jonne hyväksytään vain ammattilaisia. – Olen työskennellyt ammattivalokuvaajana ja metallimiehenä lähes koko aikuisikäni ja tehnyt siinä sivussa grafiikkaa, Anttila kertoo. Samaan aikaan Toivo Johannes Anttilan kanssa opiskelivat piirustuskoulussa mm. Tuulikki Pietilä ja Osmo Laine, jotka molemmat ovat nykyisin professoreita. Samoin Maija Karma ja Helmi Kuusi, kaksi maineikasta kirjankuvittaja-taiteilijaa. Koulun opettajina toimivat tuolloin mm. Ragnar Ungern, Theodor Schalin, Anders Holmqvist ja Harry Henriksson. Anttila muistelee kuudenkymmenen vuoden takaisia opiskeluaikojaan Turussa. – Tuolloin kouluun hyväksyttiin vähemmänkin lahjakkaita. Näin olen ajatellut jälkeen päin, sillä tänä päivänä en läpäisisi karsintoja. – Tosin olin kova piirtämään jo lapsena, ihan pahantekoon asti. Kaiversin mukulana mm. oman puumerkkini tämän keinutuolinkin kädensijaan, Toivo J. sanoo ja osoittaa vieraalle vanhan nakkilalaisen ylimääräisiä ”koristeita”. – Naapurissa oli poika, joka myös mielellään töhersi piirroksia milloin minnekin. Ihastuin kerran tämän pölyisen puimakoneen kylkeen piirtämästä Töykkälän Tiinan muotokuvasta. Taisi siinä olla yksi syy, miksi minäkin halusin tulla taiteilijaksi.
Kuva Turun Sanomien kuva-arkistosta
Välillä rahaa tienaamaan
Anttilan Toivon isä ja äiti olivat molemmat olleet useamman kerran tahoillaan aviossa, ja sisar- ja velipuolia oli paljon. Toivo Johannes syntyi 9.12. 1910 isän ollessa tuolloin jo iäkäs mies. Vanhin velipuoli oli Toivon syntyessä nelikymppinen. – Isä oli tallettanut perintöosani pankkiin ja sain nostaa rahat vasta 24 vuotta täytettyäni, Toivo Anttila muistelee. – Silloisella viissatasella olisi saanut hyvän läänin metsää, mutta ei sillä kovin kauan opiskeltu. Vaikka korkojakin oli kertynyt vuosien aikana kolme kertaa talletussumman verran, raha riitti hädin tuskin kolmen kuukauden täysihoitomaksuihin Turussa. – Asuin piirustuskoulun aikoihin Raunistulassa yhdessä kauppiasperheessä. Vuokra ja ruoka maksoivat 400 markkaa kuussa. Lopulla satasella piti sitten kituuttaa muut menot. – Minun oli pakko mennä välillä Auran nahkatehtaalle töihin, jotta sain maksetuksi velkani ja vielä seuraavan vuoden opiskelurahatkin. Piirutuskoulusta sain todistuksen 1937.
Kuva Turun Sanomien arkistosta.
Rivitalon ulkovarastossa Toivo J. Anttilalla on oma pieni työnurkkaus.
Siili on yksi Toivon viimevuosien lempiaiheita.
Näyttelyitä myös ulkomailla
Ensimmäisen kerran Anttilan töitä oli näytteillä Turussa vuonna 1936. Pari vuotta myöhemmin hän pääsi NGU:n yhteisnäyttelyyn Lontoossa. Anttila teki varhaisina taiteilijavuosinaan lähinnä metalligrafiikkaa, mutta myös öljytöitä. Vähitellen hän siirtyi puupiirroksiin ja linokaiverrukseen, jotka hänen mielestään olivat puhtaampia ja osin myös helpompia tekniikoita. Itse asiassa ne soveltuivat parhaiten Anttilan taiteilijalaatuun. Mutta pian valokuvaus vei miehen lähes kokonaan. – Aloin valokuvata Helsingin olympiavuonna -52. Valokuvauksesta tuli pian leipäpuuni. Kaitafilmaus oli seuraava askel. Olin perustamassa Turun Kaitaelokuvaajia vuonna 1954 ja olen sen toiminnassa yhä mukana, Anttila kertoo ylpeänä. Haastattelun jälkeisenä päivänä tämä ketterä 84-vuotias kaitafilmaaja sanoi lähtevänsä Turkuun Elokuvaajien pikkujouluun.
Animaatioita ja ex libriksiä
Toivo J. Anttilan monipuolisuudesta saa jonkinlaisen väläyksen myös hänen asunnollaan. Olohuoneeseen pystytetty kuvauslaitteisto kertoo miehen elokuvaharrastuksesta, seinät kertovat toisenlaisesta taiteen tekemisestä, ja keittiössä sekä ulkovaraston tiloissa on monenlaista grafiikantyöstämisen apuvälineistöä. Hän näyttää muutamaa ex libristä, jotka ovat olleet esillä syksyllä turkulaisessa Brahen galleriassa. Pöydällä on mm. taiteilija Pentti Koivikon kaunis punatulkkuaiheinen ex libris sekä auralaiselle Irma Kaukiselle tehty grafiikanlehti, jonka aiheena on kissa. Tänä jouluna Anttila lähettää myös omatekoisia joulukortteja ystävilleen. – Ei tämä ole mikään traditio. Nyt tuli vain sellainen into, että teen kortit itse, Toivo sanoo ja näyttää kaunista kynttiläaiheista grafiikkakorttia. Poikamiehenä elämänsä viihtynyt Anttila sanoo viettäneensä monet joulut turkulaisen ystäväperheen luona.
En välitä myymisestä
Toivo J. Anttila on kotikylässään ja -pitäjässään tunnettu persoonallisuus, jolla on tuttuja jopa tasavallan julkkisten joukossa. Melkein naapurintyttöä Eeva Kuuskoskea Toivo Anttila sanoo vuosia sitten jopa filmanneensa Aurajoesta tekemäänsä kaitaelokuvaan. Toivo J. kehuu Eevaa oikein mukavaksi ihmiseksi. Toivon olohuoneen lipaston päällä on rivi viirejä ja muita muistoja. Seinillä on kunniakirjoja kehyksissä sekä omia että taiteilijaystävien töitä. – Nuo Voitto Vikaisen maalaukset ovat hyvin rakkaita, koska Voitto oli läheinen ystäväni, Toivo J. sanoo ja kertoo niiden syntyvaiheista. Jokaiselle lähivuosien tapahtumalle, kodin esineelle ja arkiston lehtileikkeelle Toivolla on selitykset ja selvitykset kerrottavanaan. Aika vierähtää nopeasti iltapäivän hämärään. – En ole koskaan tehnyt taidetta raha mielessä. Tärkeämpää aina on ollut tekemisen ilo. – Haluan tehdä vielä ainakin yhden kaitaelokuvan, Toivo Johannes sanoo, eikä
ole lainkaan sen oloinen, että aikoisi asettua kokopäiväiseksi eläkeläiseksi. – Viimeksi tein videoanimaation Raja joka kertoo Suomen historiasta. Sain sillä kunniamaininnan Helsingissä. – Minua ovat kriitikotkin kohdelleet elämän verralle siksi hyvin, ettei sieluun jo jäänyt arpia. Fyysisesti olen ikäni ollut terve. Kerran minut on leikattu, mutta nyt ei vaivaa mikään, Toivo Johannes sanoo ja alkaa valmistella pikkujoulumatkaansa Turkuun.
RAILI SUOMINEN
Etusivun vinkki:
Auran Anttila on
taiteen monitoimimies
84-vuotias Toivo J. Anttila on opin saanut taiteentekijä, vaikka pitääkin itseään ensisijaisesti valokuvaajana ja metallimiehenä. Kummastakin ammatista hän tosin on ollut virallisesti eläkkeellä jo vuosia, mutta joutenoloon hän ei ole tyytynyt.
Nykyisin Anttilaa kiehtoo ennen muuta kaitafilmaus, jossa hän on saanut kunniamainintojakin kilpailuissa. Ikänsä poikamiehenä elellyt graafikko tunnetaan mm. ex libristen tekijänä.