1996 Auranmaan Viikkolehti

Auranmaan Viikkolehti
syksy 1996

TOIVO ANTTILA – TAITEILIJA

Brahen Galleria, Turku, Linnankatu 3 A. Gallerian seinillä Toivo Anttilan kuvamaailma vuodesta 1942 vuoteen 1996. Yhteensä 21 teosta. Maalauksia ja grafiikkaa. Taiteilijan oma elämänviisari 80 ja 90 vuoden puolivälissä. Elämä muutoinkin lievää ylinopeutta. Taiteilijan naamassa oli avajaisissa pientä lisäväriä, joka johtui polkupyörien kolaroinnista.

Topi kertoi olleensa itse syyllinen. Sanoi naaman vähäistä lisäväriä näyttäen, että kun nykyisin hankitaan nuorennusleikkauksia niin hän ajatteli hieman vanhentaa. Minusta hän pikemminkin oli nuorentunut, sillä nuoruuteenhan pitäisi kuulua mustelmat. Tarkoitan tällä edellä olevalla sitä, että Topiin ei aika tunnu tehoavan. Topi, baskeri ja polkupyörä. Tuttu näky milloin missäkin Auran tienovilla.

Näyttely sinänsä on tuttua ja turvallista Anttilaa. Muistoja vuosikymmenten varrelta. Omakuvat eri ikäkausilta rytmittävät kokonaisuutta. Ne ovat Topin itsensä näköisiä eikä niissäkään ole suuria eroavaisuuksia ensimmäisestä viimeiseen. Vanhempaankin kallioon aika tekee omat uurteensa.
Ne näkyvät myös omakuvissa. Laineet kasvojen kalliossa ovat kuitenkin lempeitä.

Elämä antaa, kun siitä osaa ottaa. Topi on osannut. Hän on aina ollut utelias uuteen Hän ei ole halunnut olla paikallaan polkija. Hän on aina seurannut yhteiskunnan kehitystä, kommentoinutkin sitä. Kaitafilmaus ja valokuvat ovat kantamassa mennyttä kauas tämän alueen tulevaisuuteen. Teokset ovat erittäin arvokas perintö jo tänä aikana ja tuleville sukupolville alueen ihmisistä, kulttuurista, asumisesta.

Tätä laajaa ja monialaista Anttilan kuvaperinnön arvoa ei ehkä vielä osata edes kunnolla arvioida. Sitä osataan jo kuitenkin säilyttää. Kiitos Topille ja kotiseutuyhdistyksille. Anttila on hankkinut kaitafilmeillään myös monet valtakunnalliset kannukset kilpailujen kautta. Valokuvat ovat osa tämän kansanosan historiaa. Vuosi vuodelta tärkeämpää.

Turun Piirustuskoulusta on kantava kaari Anttilan taiteessa nykyaikaan. Sitä se on ollut erityisesti grafiikan osalta, joissa teoksissa on topimainen perusvire. Tyylissä tehdä ja nähdä arjen keskellä pieniä ihmeitä. Öljyvärimaalaus on kulkenut grafiikan rinnalla.

Katsoin uusimpiin maalauksiin kuuluvaa teosta tältä vuodelta. Metsolankoski. Muita teoksia tältä vuodelta ei näyttelyssä ole. Pehmyt, maisemaa värein ja siveltimenvedoin hyväilevä teos. Anttilan öljymaalausten huippua. Ehdottomasti. Hänen kotonaan oli valmistumassa toinen samantasoinen. Nautinnollista. Tämän voi puhtain mielin tunnustaa. Onko niin, että Topi on tullut nyt yhä syvemmälle maisemaansa – jäänyt sinne ja halunnut tehdä siitä sielunsa kodin. Odotan lisää noita maisemia. Niissä on hyvä elää.

Näyttely on avoinna Brahen Galleriassa arkisin klo 11-18 ja sunnuntaina 12-16. Lauantaina galleria on suljettuna. Toinen gallerian taiteilija on Pentti Koivikko. Kaverukset jälleen yhdessä. Nikolai Lehdon maalaukset kattavat osan gallerian tiloista. Näyttely on viimeisen kerran avoinna 8.10.96. Tervemenoa!

Tauno Tauriainen