Teksti: Anja-Karina Juusela
Kuvat: Eija Hartemaa
TK.n albumi 1/2001
Monipuolinen kuvantekijä
Seuramme seniorijäsen Toivo Anttila täytti 90 vuotta joulukuussa 2000. Menimme Eijan kanssa tapaamaan häntä tammikuussa 2001 Auran hoitokotiin, jossa hän oli kuntoutumassa. – Turhaan te tänne tulitte. Ei täältä tule mitään elämäkertaa. En minä kaikkea muista, totesi Toivo. –
Jutellessamme hän kuitenkin maalaili tarinoillaan yksityiskohtaista ajankuvaa eri vuosikymmeniltä.
Valokuvausta 1920-luvulta lähtien
Toivo tutustui valukuvaukseen jo 1920-luvulla, naapurissa asuvat veljekset Kalle ja Eino Järvinen harrastivat sitä. Kalle kuvasi ja laboratoriotyö kuului Einolle, joka oli Toivon rippikoulukaveri. Ensimmäisiä kuviaan Toivo kertoi ottaneensa vuonna 1929, jolloin Turussa vietettiin kaupungin 700-vuotisjuhlaa.
Järvisen pojilta hän osti ensimmäisen kameransa, jossa hän käytti 9×12 lasilevyjä. Aluksi vedokset olivat pinnakkaisia. Myöhemmin, kun kuvan tekeminen alkoi vahvassa mielessä, Toivo rakensi itse suurennuskoneen. – Kondensorin kanssa oikein, ja sillä sai tarkkoja kuvia. Siitä alkoi mun innokkaampi kausi .-
Vuonna 1952 valokuvauksesta tuli virallisesti ammatti, kun Toivo teki elinkeinoilmoituksen. Jo sitä ennen hän oli ottanut kuvia puoliammattimaisesti. Ympäristöä ja ihmisiä hän oli kuvannut mm. Ahvenanmaalle tekemällään kuvausmatkalla Väinö Rautavuoren kanssa. Sinne hän palasi useamman kerran kuvaamaan.
Muut kuvataiteen lajit kulkivat valokuvausammatin rinnalla, ja hän kuvasi sopivia kohteita myös motiiveiksi esim. puukaiverruksiin ja puupiirroksiin. Toivo selittää meille näiden tekniikoiden eroja. – Puupiirros tehdään pitkittäispuuhun ja leikataan pitkittäisviiva ja sitten työnnetään lastu pois. Puukaiverrus taas tehdään oikein kovaan puuhun ja päittäispuuhun. Siinä voidaan työkalu työntää mihin suuntaan hyvänsä. Puu on niin kovaa, että se tehdään metallityökaluilla. Minä olen tehnyt puukaiverruksia jopa omenapuusta.
Piirtämisen, maalaamisen ja grafiikan lisäksi Toivon kuvallisiin harrastuksiin kuului elokuvien, elokuvakäsikirjoitusten ja animaatioiden teko. Kun valokuvaus oli muuttunut ammatiksi, se oli osittain kadottanut harrastusluonteensa.
– Tein sitten ammatikseni sitä, ja silloin jäi se harrastelukuvaus vähän. Joskus sattui ammatin vuoksi tulemaan aika mukava muotokuva, niin osallistuin pöytäkilpailuun. Mutta sitä vähän boikotoitiin – sanottiin, että se on atelierissä otettu. – Ei mulla mitään oikeen atelieriä ollut, mutta asunnossa vähän siihen malliin valoja järjestelin. –
Kaksi ilon päivää ja julkkiksia
Kaksi suurinta ilon päivää mulla on ollut. Suurin ilon päivä oli se, kun pääsin piirustuskouluun 1933 syksyllä. Olin aika iäkäskin jo siihen kouluun, olis tarvinnut se kuusitoistavuotiaana jo aloittaa. Piirustuskoulu oli ollut Toivon haaveena jo rippikouluiästä asti.
Toinen ilon päivä oli eläkkeen saaminen. Enää ei tarvinnut kuvata erilaisia tilauksia, vaan voi tehdä kuvia vapaammin. Takana oli melkein 25 vuotta ammattikuvausta.
– Lapsikuvaus oli aiheista kaikkein mieluisinta. Hautajaisissa oli ikävä mennä häiritsemään ja vilkuttelemaan valoja semmoisessa tilaisuudessa. –
Toivo on vanginnut kuviinsa myös joitakin tunnettuja henkilöitä Ensimmäinen näistä oli jo nuoruusvuosina tehty piirros upseeri Valvesta. Mallinsa Toivo tapasi myöhemmin palvellessaan rannikkotykistössä Kuuskajaskarissa. Toivo oli vartiossa, kun Valve tuli käymään. – Valvella oli kolme leijonaa kauluksessa. Minä jouduin tekemään ilmoituksen hänelle. Ja se olikin mulle jollain tavalla sitten oikein kehumisen aihe. Valve oli kenraali myöhemmin. –
Koskipirtin omistaja Jäntti oli Toivon tuttava ja pyysi kerran häntä kuvaamaan Armi Kuuselan vierailua siellä.
– Kun tämän tiedon sain, minä sanoin itselleni: ”Älä vaan kenellekään auralaiselle mene kertomaan semmosta. Jos minä kerron, niin sinne lappaa kansaa mun tielleni niin paljon…” Ja minä sain rauhassa kuvata, kun en kertonut. Niitä oli oikein seurue siellä. Oli Armin siskokin miehensä kanssa, joka on orkesterinjohtaja, turkulainen, tunnettu. –
Toivo on kuvannut joitakin kuvia myös Jäntin kolmeen kirjaan. Niissä aiheena on museoesineet.
Valokuvien tekemisen Toivo joutui lopettamaan, kun kemikaalit aiheuttivat pahan ihottuman, vaikka yritti varoa ja käyttää pinsettejä. Sen jälkeen vedokset oli teetettävä muilla.
”Enää en halua korostaa”
Katselemme Frederik Hafrènin kirjoittamaa koko sivun artikkelia Toivon taiteesta. Se julkaistiin Auranmaan Viikkolehdessä 12.1.2001, ja se esittelee etupäässä grafiikkaa. Aiheen taustalla on joulukuussa 2000 järjestetty 90-vuotisnäyttely Turun ent. lääninhallituksen virastotalossa. Toivo sanoo, ettei ole antanut lupaa artikkeliin – se on Jaakko Huhtasen järjestämä. – Kyllä se hyvä analysointi on, mutta jiukan se mestaruus-sana on yliampuva. Vanhemmiten rupee naurattamaan noi nuoruuden hassuttelut. Kyll sillon rupes nousemaan päähän oikein. Minä voin tunnustaa sen. Mutta en minä enää halua korostaa.
Artikkeli on otsikoitu Mestarin näyttely ja mestari-sana löytyy tekstistä puolentusinaa kertaa. Lehdessä esitelty grafiikkatyö Talvisota vuodelta1980 on tehty valokuvan pohjalta. Aiheena on talvinen maisema. – Kuva oli pöytäkilpailussakin, mutta en minä tällä kuvalla mitään silloin pärjännyt. Mutta Talvenheimo sanoi, että jos tää kilpailu olisi Helsingissä , niin tämä kuva voittaisi siellä. Sielä oli semmonen kausi, että tommoset talviaiheiset kuvat pärjäsivät aina kilpailussa, ja siitä tuli semmoinen huhu, että Helsingin valokuvaajilla on jääkausi. –
Hafrèn kuvaa Toivoa syvälliseksi taiteilijaksi, joka ei ole itseään korostanut. Rembrantmaisessa omakuvassaan vuodelta 1990 Toivo kuitenkin hänen tulkintansa mukaan tunnustaa kuvallisesti oman arvonsa taiteilijana.
Terveyttä Toivolle
Iltapäivä Toivon luona oli mielenkiintoinen kokemus. Tapasimme huumorintajuisen ja nauravan kerhomme seniorijäsenen, joka on vuosikymmenien aikana kerännyt paljon kokemuksia ja säilyttänyt kaiken keskellä persoonallisuutensa. Kuvia Toivolta syntyy edelleen ja hän kertoo myös hankkineensa digitaalisen elokuvakameran. Joku harrastus on sentään jäänyt taakse. – Nyt päätin syksyllä, että en enää aja polkupyörällä. Mulle voi käydä kalpaten, jos kaadun. Ei mulla ole kypärääkään. –
Kotona odottaa kuitenkin n. 120×200 cm:n kokoinen öljyvärityö, jossa yhdistyy fantasia ja todellisuus. Kuvan aiheena on Aurajoen alkuvuosien maisemat ja yksityiskohtana siinä on mm. valokuvan pohjalta maalattu taivaalla lentävä lokki. Syksyinen sairaalareissu keskeytti maalaustyön.
Toivomme. että Toivo toipuisi ja pääsisi taas kotiinsa maalaamaan, sillä kuvien tekeminen tuntuu olevan hänen elämänsä tärkeä sisältö.