Tiedon hankintaa

Tiedon hankintaa. 

Saatu testamenttilahjoitus asetti työryhmän myös monien kysymysten eteen.  Samanlaisia asioita pohdittiin useissa muissakin kunnissa ja siksi aihe herätti lehdistössä laajempaa mielenkiintoa. Julkaistut artikkelit Toivo Anttilan töiden inventoinnista tuottivat toivotun tuloksen.  Juttujen ja ilmoituksen perusteella saatiin yli sata yhteydenottoa ja paljon puuttunutta tietoa.  Mielenkiintoisia pitkiä keskusteluja Topista itsestään ja hänen töistään. Kutsuja tulla käymään, kuulemaan lisää ja katsomaan teoksia.

Inventoinnin yhteydessä kartoitettiin myös taulujen omistajien halukkuus lainata töitä myöhempiin näyttelyihin. Ja monet taulut ovat jo näyttelyissä esillä olleetkin.  Siitä kiitos.

Lehditön osuus inventoinnin onnistumisessa oli korvaamaton.

Turun Sanomat

Päätoimittaja Raimo Vahtera
Julkaistu 16.1.2004

Auralaisen Toivo J. Anttilan jäämistö etsii yhä kotia
Taidelahjoitus pistää kunnan talkoisiin
MIIA KESKI-PETÄJÄ

Ollaan Auran kunnanhallituksen puheenjohtajan Hannele Tanner-Penttilän kotona. Siirrytään työhuoneeseen. Siellä pieni sivupöytä peittyy pinona nököttävien grafiikan laattojen alle. Vieressä on rullalla muutama vedos.

Materiaali on kuulunut edesmenneelle auralaistaiteilijalle Toivo J. Anttilalle. Nyt muun muassa laatat ovat Auran kunnan omaisuutta, sillä taiteilija testamenttasi koko jäämistönsä kunnalle.

Tanner-Penttilä tulee kuvaan mukaan kunnan perustaman Toivo Anttilan testamenttityöryhmän puheenjohtajan ominaisuudessa. Erillinen työryhmä koottiin, sillä Aurassa ei ollut enää vuosiin ollut kulttuurilautakuntaa. Puheenjohtajan kotiin laatat päätyivät, koska sopivampaakaan paikkaa ei keksitty.

– Olen itsekin harrastanut grafiikkaa, ja ajattelimme työryhmässä, että ottaisin laatat säilyttääkseni ja yrittäisin puhdistaa niitä, sillä osa on aika huonossa kunnossa, Tanner-Penttilä osoittaa yhden laatan kulunutta kuparista pintaa.

Myös metallimies Anttilan itse tekemä prässi on Tanner-Penttilän hoteissa. Suurin osa taiteen monitoimimiehen teoksista, työkaluista ja muusta materiaalista on kuitenkin kuskattu Auran kirjastoon. Tosin vielä ainakin tässä vaiheessa ahtaasti sen komeroihin ja varastoihin.

Samoin töiden luettelointi on kesken. Läpi on myös käymättä Anttilan laaja kaitafilmikokoelma, ja valokuvatkin odottavat tarkempaa setvimistä. Muun muassa.

Työläs, mutta rakas urakka

Tilanne kuvaa pienen kunnan noidankehää hyvin. Vaikka lahjoitus otettaisiin mielellään vastaan, helppo prosessista ei todennäköisesti tule. Ei ole työntekijöitä, tiloja eikä etenkään varoja.

Aurassakin liikkeelle on lähdetty talkoovoimin. Viisihenkinen testamenttityöryhmä aloitti urakkansa noin vuosi sitten.

– Siellä me kunnanjohtajasta alkaen tyhjensimme Anttilan asuntoa ensimmäiset pari kolme kuukautta. Se oli iso työ, sillä Anttila ei ollut juurikaan harrastanut arkistointia, vaan töitä saattoi putkahdella milloin mistäkin raoista ja koloista sekä kirjanväleistä, Tanner-Penttilä muistelee.

Työ oli hidasta senkin vuoksi, koska asunnossa oli laaja skaala kulttuurihistoriallisesti arvokasta materiaalia, kuten vanhoja taiteilijalehtien vuosikertoja, taidenäyttelyiden julisteita ja kutsukortteja.

– Mutta työläydestä huolimatta alusta alkaen oli selvää, että kunta haluaa ottaa lahjoituksen vastaan ja kunnioittaa siten merkittävää auralaista persoonaa, Tanner-Penttilä huomauttaa.

Kohtapuoleen työryhmän urakkaa helpottaa kunnan budjetissa siunattu järjestely, jossa uutena palkattava kirjastonhoitaja huolehtii 30 prosentin työpanoksella myös kulttuurisihteerin tehtävistä, mitä virkaa kunnassa ei ole aiemmin ollut. Samalla kulttuuritoimi siirtyy vapaa-aikatoimesta osaksi sivistystointa.

– Sitä oli mietitty jo aikaisemmin, mutta tieto lahjoituksesta sai aikaan lopullisen sysäyksen.

Uusi kirjasto pelasti pahimmalta tilapulalta

Ajallaan asunto saatiin tyhjennettyä. Sen jälkeen työryhmä on keskittynyt miettimään teoksille sopivia säilyttämispaikkoja, tulevaa käyttöä ja esille sijoittamista.

– Oikeastaan tilat eivät ole suuri ongelma, sillä meillä kävi ajoituksessa todellinen onnenkantamoinen. Kuntaan valmistui syksyllä uusi kirjastorakennus, jossa on käytettävissä esimerkiksi auditorio ja näyttelytila. Se tosin on valitettavaa, että lahjoituksesta ei tiedetty kirjaston suunnitteluvaiheessa, joten asiaa ei voitu erikseen huomioida.

Siirrytään kirjastoon Auran keskustaan. Sinne on perustettu Toivo Anttila -huone, jossa on pysyvästi esillä joitakin taiteilijan töitä. Interiööriä luo vanha kirjahylly, jonne on Anttilan kodin kirjahyllystä napattu valikoima taidekirjoja. Hyllyn päällä jököttää Anttilan muotoilema kipsipää.

Laajempaa pysyvää näyttelyä Anttilan ympärille ei olla luomassa. Ajatuksena on järjestää kirjaston näyttelytilassa vaihtuvateemainen näyttely taiteilijan laajasta materiaalista kerran vuodessa. Ensimmäinen näyttely avataan kirjaston virallisen käyttöönottojuhlan yhteydessä tammikuun lopulla. Silloin esillä on grafiikan töitä.

Monet työt teillä tietymättömillä

Tilaongelman asemesta Aurassa painiskellaan toisenlaisen pulman parissa.

– Meillä ei ole tarpeeksi tietoa Anttilan teoksista. Esimerkiksi monista grafiikantöistä ei ollut taiteilijan kokoelmissa säilynyt yhtään vedosta, ainoastaan laatat. Tiedetään myös, että hän on maalannut kohtuullisen paljon öljyväritöitä, mutta meillä on niitä alle kymmenen.

Työryhmä yrittääkin nyt Tanner-Penttilän johdolla inventoida, paljonko ihmisillä on Anttilan töitä hallussaan, ja olisivatko he tarvittaessa halukkaita lainaamaan niitä näyttelyihin.

– Mutta yleensäkin kaikenlaiset Toivo Anttilaan liittyvät tiedot ja tarinat ovat tervetulleita, Tanner-Penttilä vinkkaa.


TS/Jori Liimatainen
Toivo J. Anttila maalasi elämänsä varrella lukuisia muotokuvia itsestään.


TS/Jori Liimatainen
Hannele Tanner-Penttilä sijoittaa Toivo J. Anttilan maalausta takaisin kirjaston Toivo Anttila-huoneen kaappiin.